maanantai, 5. toukokuu 2014

Fantasiatarina

Luku 1

Salaisuus

Nyt olisi opiskelupäivä taas pulkassaan. On perjantai, ja olin sopinut meneväni Natalien kanssa Alician luokse. Meillä tulee varmaan olemaan hauskaa, mutta aion kertoa heille salaisuuteni, jonka olen salannut heiltä vuosikaudet. En tiedä, miten he suhtautuvat siihen. He saattavat järkyttyä tai sitten ei. Osaan nimittäin lukea ajatuksia ja nähdä mielessäni tulevaisuuden tapahtumia. Olen huomannut sen esimerkiksi silloin, kun joku puhuu ja välillä tiedän, mitä hän aikoo sanoa seuraavaksi. Se on varsin erikoista, mutta olen jo oppinut elämään sen kanssa. 

Olen tuntenut Natalien ja Alicia jo pikkulapsena. Leikimme aina yhdessä. Oi niitä aikoja. Ne ovat mukavia muistoja, mutta siitä on jo aika kauan, koska olemme jo 17-vuotiaita. 

Nyt Natalie jo saapuukin. 

-Moi! huudahdin ja ryntäsin halaamaan häntä.

-Moi! Tätä päivää onkin jo odotettu. Natalie vastasi tervehdykseeni.

Juttelimme niitä näitä kävellessämme Alician luo. Aihe vaihtui moneen kertaan ja lopulta olimmekin Alician pihassa. Ruoho on kesäisin pihassa hyvin vihreää, ja kukkien keinahtelu loppukesän päivänä sai hymyn nousemaan huulilleni. Koputin oveen ja huomasin, että Alicia vilkaisi ikkunasta ulos ennen kuin tulee avaamaan. Ovi aukesi ja Alician kasvoilla oli leveä hymy. Hän oli selvästikin hyvällä tuulella. 

Hänen hyvä tuulensa tarttui meihin muihin ja päivä vierähti äkkiä. Juttelimme, nauroimme ja päätimme lähteä hakemaan lähikioskilta pientä purtavaa. Silloin päätin kertoa salaisuuteni, ikään kuin "ohimennen". En halunnut kertoa sitä aikaisemmin, mutta nyt koin, että on oikea hetki.

-Natalie ja Alicia, minulla on teille kerrottavaa. sanoin vakavasti.

Tytöt pysähtyivät kuin seinään ja kääntyivät katsomaan minua ihmetellen.

-Mitä tarkoitat, miksi olet niin vakava? Natalie kysyi hämmästyneenä.

-Minulla on salaisuus, jonka olen salannut teiltä jo pitkään. Osaan lukea ajatuksia ja nähdä mielessäni tulevaisuuden tapahtumia. Aina ajatustenluku ei toimi, mutta joskus huomaan tietäväni, mitä joku sanoo seuraavaksi.

-Kuulostaa todella jännittävältä. Natalie ja Alicia sanoivat kuin samasta suusta.

-Sitä se vähän onkin. Olen kyllä oppinut jo elämään sen kanssa. tuumin.

Tytöt nyökkäilevät, ja suhtautuivat asiaan todella hyvin. Yllättävän hyvin. Loppumatkamme kioskille sujui hiljaisuuden vallitessa, uutiseni varmaan olikin aika hämmentävä.

Kun eväät oli syöty, päätimme lähteä kävelylle lähimetsään. Puut humisivat kesäillassa, se olikin ainut ääni meidän juttelumme lisäksi. Oli hiljaista, omituisen hiljaista. Ihan kuin linnutkin olisivat vaienneet odottamaan jotain. Käveltyämme jonkin aikaa, Natalie ehdottaa, että menisimme läheiseen luolaan. Olemme käyneet siellä muutamaa vuotta aikaisemmin ja muistikuvat olivat aika hämärät. Ainut asia, minkä muistan, on se, että siellä ei ainakaan ollut tylsää.

 

Luku 2

Koru

 

Olimme luolan suulla ja päätimme mennä sinne. Ellen käveli edelläni ja Alicia takanani. Aistittavissa oli pientä jännittystä. 

Luolassa oli hämärää, kun kävelimme siellä. Mitä syvemmälle sokkeiloihin menimme, sitä synkeämmäksi paikka muuttui. Meillä ei ollut edes mitään valoa mukana ja tuntoaistiin joutui turvautumaan enemmän. Yhtäkkiä pimeyttä alkoi valaista joku. Tai jokin. Huomasin, että se on Ellenin kaulakoru. Se hohti vihreänsävyisenä pimeydessä. 

-Kaulakorusi hohtaa! huudahdin.

-Niin hohtaa, se tarkoittaa, että sitä tarvitaan lähiaikoina, kenties vaikka tänään. Ellen totesi.

-Miten niin tarvitaan, koruthan ovat aina tarpeen. Alicia sanoi ihmetystä äänessään.

-Tämä ei ole tavallinen koru. Olen huomannut sen. Jos minulla on paha olla ja laitan tämän korun kaulaani, paha olo helpottaa heti ja se myös pysyy poissa. Ellen kertoi.

-Eli siinä piilee jotain taikavoimia? arvelin.

-Juuri niin. Ellen myöntää..

Luku 3

Olento

Jatkoimme kävelyämme luolassa. Hätkähdin, kun jostakin tippui vettä kasvoilleni. Taidan olla vähän turhan säikky. Ellen ja Aliciakin olivat jännittyneitä. Tiesikö Ellen jotain, mitä minä en? 

Yhtäkkiä pimeydessä kuului jotain ääntä. Ihan kuin nyyhkytystä. Pyysin ystäviäni pysähtymään ja kuulostelemaan ääntä. Äänen aiheuttaja pysytteli kuitenkin ihan hiljaa. Kun jatkoimme taas kävelyä, ääni kuului uudelleen. Nyt Ellenkin kuuli sen. 

-Ihan kuin joku nyyhkyttäisi jossain. Ellen sanoi jja katseli ympärilleen.

-Niin, mutta missä. kysyin.

-En tiedä. Minusta tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan. Ellen sanoi vakavana.

Sitten hän pyysi minua ja Aliciaa pysyttelemään vähän kauempana. Hän käveli muutaman askeleen eteenpäin, kunnes pysähtyi äkkiä. Ellenin vaaleat hiukset kiiltelivät luolan vähäisessä valossa. Hän henkäisi syvään ja sanoi:

-Onko täällä joku? Jos on, tule esiin. 

Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta lopulta joku vastasi:

-On, en ole ihan kunnossa. 

Pieni olento nilkutti vaikean näköisesti Ellenin luo. Se ei ollut ihminen. Se oli keiju, jolla oli pienet siivet selässään. Sillä oli valkoinen mekko, joka oli mennyt likaiseksi. Polvissa oli ikäviä haavoja. Lisäksi nilkka näytti turvonneelta.

-Kuka sinä olet ja mitä sinulle on sattunut? Ellen kysyi säälien tätä pientä keijua. 

-Mi-minä olen Elfrida, keiju. Kova tuulenpuska tempaisi minut mukanaan ja tipuin maahan. Tulin tänne ja olen kyhjöttänyt täällä luolassa pari päivää. Onneksi te tulitte tänne, muuten olisin ollut täällä varmaan paljon pidempäänkin.

-Ota tämä kaulaasi Elfrida. Se saattaa auttaa. Ellen sanoi lempeästi.

Keiju pujotti nyt violettina hohtavan korun kaulaansa. Ellen levitti kätensä suoriksi sivuilleen ja liikutteli niitä hitaasti ylös ja alas. Hän pyörähti ympäri ja sanoi surumielisesti:

-Tämä pieni keiju on tällä hetkellä onneton. Häneen koskee. Haluan, että hän on taas kunnossa. 

Koru levitti hehkuaan Elfridan ympärille. Äkkiä hehku sammui ja kaikki oli ohi. Ellen meni lähemmäs keijua ja katsoi hänen jalkojaan. Ne olivat kunnossa. Haavat olivat poissa, samoin nilkan turvotus. Valkoinen mekko oli taas puhdas ja kaunis. Elfrida näytti helpottuneelta ja syystäkin. 

Keiju antoi korun takaisin Ellenille ja hymyili leveästi. Hän tutki taskuaan ja pyysi meidät lähemmäksi. Elfrida ojensi meille jotain sidottuna paperikääreisiin. Paperikääreiden ympärille oli kiedottu kaunista nauhaa. Avasimme pakettimme. Niistä paljastui pieniä kukkia ruukussa. Meidän kaikkien kukat olivat erivärisiä. 

Elfrida sanoi, että ne ovat meille kiitokseksi siitä, että autoimme häntä hädässä. Hyvästelimme keijun ja toivotimme hänelle kaikkea hyvää. Etsimme reitin pois luolasta ja olimme taas metsässä. Raikas tuulenvire leyhytti kasvojani. Oli alkanut jo hämärtää, koska oli jo ilta. Viimein Ellen rikkoi hiljaisuuden:

-Minähän sanoin, että koru on ihmeellinen. Se paransi pienen keijun hetkessä. Siinä piilee uskomattomia voimia.

-Selvästikin piilee. Alicia tuumaa päätään pudistellen.

-Eiköhän lähdetä nyt kotiin, ehdotin.

-Se on hyvä ajatus, Ellen ja Alicia toteavat.

Kävelimme yhdessä vähän matkaa, mutta risteyksestä lähdimme kaikki kohti kotiamme. Kävellessäni rauhallisessa kesäillassa, kuulin lintujen laulavan. Luolaan mennessä linnut eivät laulaneet. Mietiskelin, mitä juuri äsken oli tapahtunut.

Hymyilin vähän ja katsoin kukkaani. Se keinui hieman ruukussaan. Se levensi hymyäni. Kukka muistuttaa minua tästä päivästä varmaan aika pitkään, kunhan pidän siitä hyvää huolta. 

 

 

 

 

 

perjantai, 7. maaliskuu 2014

Unohda pahuus

Olis vaan niin ihanaa, kaikki kokemansa vääryys unohtaa.

Joskus viha täyteen liekkiin leimahtaa.

Toivotaan, et' myrsky tyyntyy.

Kaikki hyväks vielä kääntyy.

Vaikkei siltä aina tuntuiskaan.

 

Kaikki kaipaa ystävää, joka lohduttaa, kun itkettää.

Jotkin jutut, ne vain haaveeks jää.

Älä luovuta pienien juttujen takia,

kunhan vain noudatat lakia.

Mietittyä tulee, aina kaikenlaista.

 

Ei tiedä, kenen puolella olla.
 
Onko voitolla vai tappiolla?
 
Kun aikaa antaa itselleen, niin mietittyä saa.
 
Sen jälkeen, voi taas pahan unohtaa.

 

 

 

lauantai, 25. tammikuu 2014

Olet riittävä sellaisenasi

 

Joskus tuntuu ettei riitä, eikä kukaan koskaan kiitä.

Muista, että olet hyvä sellaisenasi ja ihmisenä voi kasvaa aina.

Arkena ja lauantaina.

Hyväksyä täytyy itsensä vaan, sillä paremman mielen itsellein saan.

Jatka, jatka matkaas' sä vaan.

Kanssas' ilot, surut jaan.

Olin pieni alkujaan, mutta olen kasvanut.

Sekä henkisesti, että fyysisesti.

Ystävyys on ihanaa, eikä sitä korvaa mikään.

Ystäviä pitää vaalia, eikä kohdella heitä kuin kaalia.

Anna erilaisten näkemysten rikastuttaa elämääsi.

Se pikkuhiljaa sulattaa sisäisen jääsi.

lauantai, 25. tammikuu 2014

Ohikiitävää

 

Joskus tuntuu, että kaikki ohi kiitää vain.

Toisinaan on niin paha fiilis, ettei edes halua muistaa, kuka on.

Kaikki on jossain hyviä, mulla on sen lisäksi mietteitä syviä.

Mieti rauhassa, löydä luovuutesi.

Toivo ei ole kuollut, vaan se elää.

Elämä on valintoja ja päätöksiä.

Sen laadusta päätät sinä!

 

torstai, 2. tammikuu 2014

Voit kaatua ja nousta jaloillesi

Matkan varrella eteen voi sattua esteitä.

Matkan varrella voi kaatua monta kertaa

ja nousta taas ylös.

Matkan varrella voit eksyä ja löytää

uuden suunnan.

Matkan varrella voi kohdata

vaikeuksia ja voittaa ne.

Sitä elämä on.

Pärjäämistä koko ajan

muuttuvassa maailmassa.

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista